Pidä se kaikki sisälläsi

AIKA HERÄTÄ, MARIA.

“Vielä viisi minuuttia, tässä on niin mukavaa...”

HERÄTYS, PÄIVÄNPAISTE. MUUTEN MYÖHÄSTYN.

Maria viivytteli vielä hetken aikaa peiton alla lämpimässä, mutta nousi kuin nousikin mykistämään herätyskellon. Hän laittoi silmälasit päähänsä ja haukotteli. Maria oli eilen pitkästä aikaa ehtinyt käydä kampaajalla, ja hän ihaili hetken meikkipöydällään olevasta peilistä uutta kampaustaan. Kampaajakäynnin takia hänen valmistautumisensa tämän aamun tiimitapaamiseen oli venynyt yömyöhäiseen, mutta hän oli tyytyväinen työpanokseensa.

Maria herätti miehensä ja tyttärensä, ja paimensi kummankin lempeästi aamutoimiin. Yhteinen aamupala, pikaiset jäähyväiset, mies lähti samalla ovenavauksella töihin ja Maria viemään tyttöä päiväkotiin.

Maria istui tytön kanssa metron penkillä. Suloinen lapsi jutteli, kuinka ei haluaisi mennä tänään hoitoon, vaan haluaisi jäädä äidin kanssa kotiin askartelemaan. Maria yritti parhaansa mukaan lohduttaa tyttöä, ja sanoa, että äidin on pakko mennä töihin, ja että tytöllä tulisi olemaan päiväkodissa kiva päivä. Metrossa heitä vastapäätä istuva vanhempi nainen puuttui keskusteluun.

“Kyllä lapsen paikka on kotona äidin kanssa. Minkälainen äiti vie lapsensa tarhaan ja menee itse nauttimaan olostaan työpaikalleen?”

MITÄ TUO HARPPU TUOSSA PAASAA? MIKÄ SAA HÄNEN OLETTAMAAN, ETTÄ VIEN TYTÖN MIELELLÄNI HOITOON? KUKA NAUTTII TYÖN TEKEMISESTÄ? PITÄISI VAAN HUOLEN OMISTA ASIOISTAAN!

“Joo, niin”, Maria mutisi itsekseen, ja yritti parhaansa mukaan olla kiinnittämättä huomiota naiseen. Maria kumartui selittämään tytölle, että päivä kuluisi nopeasti, ja että he näkisivät pian taas toisensa. Tyttö ei kuitenkaan kuunnellut häntä enää, vaan tuijotti haltioituneena vastapäätä istuvaa naista. Vanha nainen maiskutteli paheksuvasti kieltään. Lyhyt metromatka ei ollut aikoihin kestänyt niin pitkään kuin se nyt kesti.

Maria vei tytön päiväkotiin ja jatkoi matkaansa työpaikalleen. Maria työskenteli asiantuntijatyössä voittoa tavoittelemattomassa järjestössä. Hän oli ahkera ja hyvä työntekijä. Hän oli saanut kiitosta siitä, että teki kerralla valmista jälkeä. Viime aikoina hän oli tehnyt projektityötä yhdessä Virven ja Tiinan kanssa, mutta se ei ollut sujunut ongelmitta. Käytännössä Maria teki kaiken itse ja muut katselivat vierestä.

Tiimitapaaminen oli sovittu alkavaksi kello 9:15. Maria saapui paikalle kokoushuoneeseen minuutilleen oikealla hetkellä, huomaten, että Virve ja Tiina olivat jo paikalla, selailemassa Instagramin sisustustrendejä kännyköillään.

“Huomenta, kamalan liukasta tuolla ulkona”, Maria sanoi ja kaiveli tietokonettaan kassistaan esille.

“Huomenta. Ai, sulla on uusi kampaus”, Virve totesi lakonisesti.

OLIKO TUO OLEVINAAN KEHU, VAI HALUSITKO VAIN TODETA ÄÄNEEN ITSESTÄÄNSELVYYKSIÄ?

“Joo, tuota, niin on, kiitos, kun… huomasit?” Maria sanoi epäröiden ja istuutui tuolille. Toiset jatkoivat kännyköidensä selailua. Maria istui hetken hiljaa ja odotti palaverin alkamista. Turhaan. “No mutta”, Maria lopulta sanoi, “jos vaan jatkettaisiin heti kappaleesta seitsemän. Te varmaan näitte kommenttini siitä. Lähetin ne illalla.”

“Me itse asiassa tehtiin kappale seitsemän valmiiksi jo äsken, kun sua ei näkynyt missään. Ja ei, ei ole saatu sun kommentteja, en ole vielä aukaissut työsähköpostia”, Virve sanoi.

MUTTA INSTAGRAMIA OLET EHTINYT SELATA?

“Mehän sovimme, että aloitamme vartin yli yhdeksän kokouksen?” Maria puolustautui. “Että ehdin viedä tytön hoitoon ja tulla tänne?”

“Joo, mutta kun me oltiin tässä kumpikin jo ennen yhdeksää, ja ois vähän muutakin tekemistä kun vaan odotella sua. Niin me hoidettiin hommat ilman sua. Oisit iloinen, että se on jo tehty”, Virve sanoi silmiään pyöräytellen.

JOS JOTAKIN ON SOVITTU, NIIN SIITÄ PIDETÄÄN KIINNI! SE ON SITÄ KAIKKIALLA HEHKUTETTUA TIIMITYÖTÄ! JA ETTÄ VARTISSA SAITTE TUNTIEN TYÖN TEHTYÄ?

“Okei, no kai se on hyvä, että se on nyt sitten valmis”, Maria myönteli. “Mitä te muutitte tekstistä?”

Virve kohotti katseensa kännykästään ja katseli Mariaa peittelemättömän inhon karehtiessa kasvoillaan. Tiina istui tapansa mukaan puhumattomana vieressä.

“Me oltiin sitä mieltä, että se oli sellaisenaan aika hyvä. Ei tarvinnut tehdä mitään muutoksia. Minä ja Tiina voitais nyt pitää aamutupakkatauko, kun ei olla vielä ehditty. Sähän voisit sillä aikaa jatkaa seuraavasta kappaleesta itseksesi”, Virve sanoi alkaen tehdä lähtöä.

LINTSARIT. EIVÄT MUUTA TEE KUIN VETÄVÄT KESSUA KITUSIINSA JA SOMETTAVAT KAIKEN PÄIVÄÄ! ETTÄS KEHTAAVAT! VÄHÄAIVO-VIRVE JA TUPPISUU-TIINA!

“Joo, kyllähän se sopii”, Maria vastasi.

Naiset lähtivät, ja Maria jäi kokoushuoneeseen yksin. Tällaista tämä tiimiprojektien tekeminen aina oli. Yksi teki ja muut katsoivat vierestä, mutta kunnia piti jakaa silti tasaisesti kaikkien kanssa. Maria aukaisi tietokoneeltaan kappaleen numero seitsemän, ja alkoi lisätä siihen omia muokkauksiaan. Onneksi hän oli tehnyt työn valmiiksi jo illalla, hän ehtisi tehdä muutokset hetkessä, ja siirtyä sitten seuraavaan kappaleeseen.

EHKÄ OLISI AIKA HEITTÄYTYÄ VAPAAMATKUSTAJAKSI.

“No sitten ei ainakaan saada mitään tehtyä.”

EMMEHÄN ME EDES TEE TÄÄLLÄ MITÄÄN TÄRKEÄÄ. TÄYSIN TURHAA DUUNIA. EMME PELASTA IHMISHENKIÄ, EMME PUSKE IHMISKUNTAA ETEENPÄIN. MEITÄ TUETAAN VERORAHOILLA, EIKÄ KENELLÄKÄÄN OLE MINKÄÄNLAISTA TULOSVASTUUTA. SUURIN OSA TÄÄLLÄ VAIN LINTSAA JA ALISUORIUTUU. JOS TÄMÄ TYÖPAIKKA LAKKAISI HUOMENNA OLEMASTA, UNIVERSUMI EI LOPSAUTTAISI KORVAANSAKAAN.

“Tämä on minulle tärkeää. Minun on tehtävä tätä työtä, jotta voin tuntea olevani hyödyksi.”

ME EMME OLE HYÖDYKSI.

“Hiljaa.”

Maria tuli tähän työpaikkaan aikoinaan palkattomana harjoittelijana. Sitten hänestä tehtiin viestintäassistentti, ja lopulta hän sai haluamansa asiantuntijatyön. Urakehitys tuntui kuitenkin jämähtäneen paikoilleen, ja vaikutti siltä, että hänen ohitseen ylennettiin häntä huonompia työntekijöitä. Se turhautti Mariaa, joka pyrki kaikin mahdollisin tavoin olemaan hyvä työntekijä.

Marialla oli korkeakoulututkinto, laadukasta työkokemusta ja hyvät referenssit. Hän opiskeli vapaa-ajallaan pyrkien kehittämään jatkuvasti osaamistaan. Hän oli ajan hermolla paremmin kuin kukaan hänen tuntemansa ihminen. Hän oli vain liian ujo ja hiljainen saadakseen ääntään kuuluviin, ja hänestä tuntui, ettei hän koskaan tulisi etenemään tässä työpaikassa yhtään minnekään.

TÄMÄ PAIKKA PITÄISI RÄJÄYTTÄÄ!

Myöhemmin samana päivänä Marialla, Virvellä ja Tiinalla oli tapaaminen projektin teknisen ryhmän johtajan Villen kanssa. Heidän esihenkilönsä Johanna oli myös paikalla, ja tapansa mukaan äänessä.

“... ja lukuisten työtuntien jälkeen olemme tulleet siihen tulokseen, että tytöt tässä…”

TYTÖT!

“.. ovat kaikki todellisia moniosaajia ja tiimipelaajia. Kuka tahansa heistä voi olla mukana jalkauttamassa projektia yhdessä teknisen tuen kanssa. Ja meillä on ollut framilla tässä se, että kokoustamme pian yhteistyössä muiden tahojen kanssa kustannustehokkuutta käsittelevien kysymysten parissa. Tytöt ovat omalla työpanoksellaan mahdollistaneet...”

SANO “TYTÖT” VIELÄ KERRAN!

“... sen, että tämä projekti on osoittautunut elinkelpoiseksi, ja että pääsemme pian edistämään työskentelyä asiakasrajapinnassa. Eli hyvää työtä kaikki!” Esihenkilö Johanna päätti puheensa ja hymyili Villelle valloittavasti.

“Kiitos”, Maria mutisi tutkien kynsinauhojaan.

“Kiitos!” Virve toisti kaikuna ja jatkoi. “Haluaisin kertoa vielä Ville sulle, että tämä ryhmä on toiminut tosi hyvin. Musta on ihanaa, kun saa viestiä ja vuorovaikuttaa tyttöjen kanssa, ja antaa hyvien ideoiden lennellä vapaasti. Tuntuu ihan oikeasti siltä, että on mukana toteuttamassa muutosta. Monesti oon sanonut itselleni, että hei, mähän hiffaan tän jutun, ja että mähän osaan!”

IME MÄTÄÄ JA TUKEHDU, LUUSKA!

“Joo, hyvin on toiminut yhteistyö”, Maria mutisi. Tiina ei tapansa mukaan sanonut yhtään mitään.

“Ehkäpä joku teistä kolmesta voisi perehdyttää minut tähän asiaan tarkemmin", teknisen ryhmän johtaja Ville ehdotti.

“Maria voisi, kun meillä muilla on vähän kiireitä projektin kanssa”, Virve kiirehti sanomaan hymyillen Villelle koko hammaskalustollaan.

MIKÄHÄN SIINÄ ON, ETTÄ HETI, KUN ON MIES PAIKALLA, KAIKKI NAISET ALKAVAT VIRNUILLA KUIN VÄHÄJÄRKISET?

“No mutta sehän passaa minulle. Maria?” Ville kysyi.

Maria nyökkäsi myöntävästi. Kokous oli vihdoinkin ohitse, ja Maria pääsisi viimeinkin puhumaan rauhassa Villen kanssa. Tässä olisi hyvä tilaisuus yrittää tehdä osaamisellaan vaikutus. Maria nousi pöydästä, keräsi tavaransa ja käveli ovelle odottamaan Villeä. Esihenkilö Johanna ja Ville juttelivat vielä hetken keskenään. Johanna nauroi liioitellusti jollekin Villen vitsille.

TIHIHII, ONPA HAUSKAA. MENE JALKAUTUMAAN ASIAKASRAJAPINTAAN.

"Ai kun on kiva nähdä sinua täällä, Ville. Aina kivaa, kun on miehiä paikalla, tulee heti vähän energisempi ilmapiiri. Tällä osastolla on vain meitä naisia, niin on kyllä aikamoinen kanalauma paikalla", Johanna kujersi ja kieputteli hiussuortuvaa sormiensa ympärille.

PUHU VAAN OMASTA PUOLESTASI.

"Mutta on se varmaan sinullekin kivaa välillä saada työskennellä naisten kanssa, kun se teidän tiimi on niin miesvaltainen. Saatpahan vähän erilaisia näkökulmia asiaan", Johanna jatkoi silmäripsiään räpsytellen.

MITENKÄ SE SUKUPUOLI VAIKUTTAA SIIHEN, ETTÄ NÄKEMYKSET ASIOISTA OLISIVAT KUIN TOISESTA ULOTTUVUUDESTA? SAMAN ALAN ASIANTUNTIJOITAHAN TÄSSÄ OLLAAN, KAIKKI PUHUTAAN AINA IHAN SAMAA….

“Pastaa?” Ville kysyi.

“Anteeksi?” Maria tajusi yhtäkkiä, että Ville seisoi aivan hänen edessään.

“Kysyin, että mentäisiinkö vaikka ravintolaan puhumaan tästä asiasta lisää. En ole vielä ehtinyt syödä tälle päivälle mitään”, Ville sanoi.

“Tottahan toki, minä tosin ehdin syödä jo evääni, mutta tulen seuraksi kyllä. Jos vaikka kahvia…”

“Anteeksi”, Ville keskeytti hänet. “Sinun silmälasisi ovat koko ajan huurussa tuon maskin takia.”

NO DAA.

Maria kosketti lasejaan. “Tämä maski ei oikein istu minun kasvoilleni. Nämähän ovat miehille suunniteltuja, vähän liian isoja minulle.”

“Ei kun sinä et vain oikein osaa laittaa sitä kunnolla tuosta nenän kohdalta, annas kun minä nipistän tuosta vähän tiukemmalle…”

JOHAN NÄITÄ MASKEJA ON KAKSI VUOTTA KÄYTETTY! MINÄ KYLLÄ OSAAN LAITTAA SEN OIKEIN! JA PIDÄ SE TURVAVÄLI, MOKOMAKIN MANSPLAINAAJA!

“…noin, nyt se on oikein laitettu.”

“Kiitos.”

SAAT KYLLÄ LUVAN KUSTANTAA KAHVINI!

Myöhemmin saman päivän iltana Maria oli kotonaan. Muiden mentyä nukkumaan Maria istahti alas meikkipöytänsä ääreen ja alkoi tarkastella kasvojaan peilistä. Tutut ystävälliset kasvot katsoivat häntä peilikuvasta takaisin.

Eipä hänestä ulkoapäin voinut arvata, minkälainen pyörremyrsky hänen sisällään myllersi. Päällepäin ei ihmisestä voi kertoa oikeastaan mitään, ja silti ihmiset luottivat ensivaikutelman luomiin mielikuviin toisista ihmisistä. Kiltin näköinen tarkoittaa muka automaattisesti kilttiä ihmistä, jolle voi puhua miten lystää.

SE JOHTUU SIITÄ, ETTÄ IHMISET OVAT POHJIMMILTAAN KAIKKI ÄÄLIÖITÄ!

“No niin, nyt se taas alkaa.”

SE PERHANAN TÖRKYTÄTI METROSSA AAMULLA! KEHTASIKIN KOMMENTOIDA SITÄ, MITEN HOIDAN LASTANI!

“En voi lapsen kuullen moittia vieraita ihmisiä.”

KANNATTAISI KYLLÄ. OPPIIPAHAN PUOLUSTAUTUMAAN.

“Haluan tytön oppivan, että maailmassa pärjää olemalla kiltti ja ystävällinen.”

KILTIT JA YSTÄVÄLLISET NE ENSIMMÄISENÄ JYRÄTÄÄN, KUN EIVÄT OSAA PITÄÄ PUOLIAAN! EI MUUTA KUIN TULTA MUNILLE!

“Olisin kyllä keksinyt sanottavaa takaisin, jos olisin saanut hetken aikaa miettiä. Aina tätä tapahtuu! En pidä siitä, kun ihmiset ilman mitään syytä ovat niin ikäviä minua kohtaan. Miksi he tekevät niin?”

ÄITI JA ISÄ EIVÄT RAKASTANEET HEITÄ LAPSINA.

“Yritän aina asettua heidän asemaansa ja nähdä asiat heidän näkökulmastaan. Koskaan en sano mitään ikävää kenellekään. Ei minulla ole tarvetta ilkeillä.”

EIKÄ TARVETTA OLLA IDIOOTTI.

“Mutta miksi minä vaikenen? Miksi annan heidän puhua itselleni sillä tavalla? Aina vaan pitää olla kieltä puremassa, etten vain suututtaisi ketään."

ÄLÄ KOSKAAN TAPPELE HÖLMÖN KANSSA. VAJOAT VAIN HÄNEN TASOLLEEN, JA SITTEN HÄN PÄIHITTÄÄ SINUT KOKEMUKSELLAAN.

“Mark Twain.”

SITÄ SE ELÄMÄ ON. ITSEHILLINTÄÄ. JÄRKEVÄT IHMISET KYKENEVÄT HILLITSEMÄÄN ITSENSÄ. KYLLÄHÄN SITÄ VÄLILLÄ ITSE KUNKIN TEKEE MIELI POLTTAA KOKO KAUPUNKI MAAN TASALLE.

“Mutta vain ajatuksissa. Töissä rähisemällä pilaa vain uramahdollisuutensa. Pitää vaan paiskia töitä kaikessa hiljaisuudessa, ja antaa työn tuloksen puhua puolestaan. Mutta kun haluaisin edes kerran sanoa jollekin vastaan. Kerrankin haluaisin tuntea miltä tuntuu, kun pääsee pois tilanteesta voittajana.”

MIKÄÄN EI ESTÄ VOITTAMASTA, SILLÄ TÄSSÄ PELISSÄ KILPAILEE VAIN ITSENSÄ KANSSA. ITSENSÄ KANSSA JOUTUU ELÄMÄÄN, SEN MUKAAN TEKEE PÄÄTÖKSIÄ KÄYTTÄYTYMISESTÄÄN. JOS HALUAA ANTAA KUVAN ITSESTÄÄN ASIALLISENA IHMISENÄ, EI MEKASTA JULKISESTI.

“Niin kai se sitten on. Mutta silti.”

TEE NÄIN: AINA KUN ÄRSYTTÄÄ, ESITÄ SISÄINEN MONOLOGI. OLE KUIN MINNA CANTH, SOFI OKSANEN, SANNA UKKOLA. TORJU, HYÖKKÄÄ, KAMPPAILE, PÄIHITÄ. SANO MITÄ IKINÄ HALUAT, MUTTA PIDÄ SE KAIKKI SISÄLLÄSI.

“Pidä se kaikki sisälläsi”, Maria toisti ääneen. Se olisi varmasti järkevintä.

...

Julkaistu alun perin Rubikonin rannalla -blogissa 26.1.2022